Geimerin tarinoita #13: Syksyn ensimmäinen tallennuspiste
Hei pelaajat.
Kesä loppui jotenkin huomaamatta.
Tori ei.
Vielä muutama viikko sitten me istuttiin vanhan Corolla DX ovet auki leirintäalueella, kannettavat sylissä ja maailma tuntui koostuvan lähinnä pienistä teistä, huoltoasemakahvista ja siitä, mihin seuraavaksi ajettaisiin.
Nyt oli sunnuntai-ilta.
Ikkunaan ropisi vettä.
Kello näytti 21.17.
Ja mun työpöydällä odotti asia, jota olin onnistunut välttelemään koko viikonlopun.
OPINNOT.
Kirjauduin opiskelualustalle.
Kirjauduin ulos.
Kirjauduin uudelleen.
Tämä ei muuttanut tehtävien määrää.
Huono käyttöliittymä.
”Montako sait tehtyä?”
Tori seisoi työhuoneen ovella kahvimuki kädessä.
”Määrittele tehty.”
”Geimeri.”
”Yhden melkein.”
”Montako aloitit?”
”Kolmea olen ajatellut.”
Tori nyökkäsi vakavana.
”Tehokasta.”
Hänellä oli päällään musta, vähän liian iso huppari, jonka rinnassa luki pienellä:
WEBHUB
En ollut enää aivan varma, oliko se alun perin minun.
Torin tavaroita oli muutenkin alkanut ilmestyä asuntooni omituisella tahdilla.
Hammasharja kylpyhuoneeseen.
Hiuslenkkejä paikkoihin, joissa hiuslenkkejä ei normaalisti kasva.
Yksi laturi.
Sitten toinen laturi.
Ja jääkaappiin jotain vihreää.
Olin antanut kaiken tapahtua.
Paitsi viimeistä olin harkinnut vastustavani.
Tori tuli taakseni ja laski kädet hartioilleni.
”Et sä saa tota tehtyä tuijottamalla tehtävälistaa.”
”Teknisesti katsottuna informaatiota siirtyy silmien kautta.”
”Ja teknisesti katsottuna sä olet käyttänyt viimeiset kaksikymmentä minuuttia käytettyjen näytönohjainten katseluun.”
Suljin selaimen välilehden.
”Se liittyi opiskeluun.”
”Miten RTX 4070 liittyy opiskeluun?”
”Monipuolisesti.”
Tori kumartui lähemmäs.
Tunsin hänen hiuksensa poskellani.
Keskittymiskykyni romahti välittömästi vielä noin 40 prosenttia.
”Tehdään näin”, hän sanoi. ”Et yritä saada tänään kaikkea kiinni. Valitse yksi pieni juttu. Sellainen jonka pystyt oikeasti aloittamaan.”
”Entä jos en jaksa?”
”Sitten teet vähän.”
”Entä jos ei huvita?”
”Teet silti vähän.”
Katsoin häntä.
”Onko tää joku uusi opiskelumetodi?”
”Ei. Tämä on menetelmä nimeltä lopeta säätäminen.”
Raaka.
Mutta tehokas.
Laitoin puhelimen äänettömälle, suljin ylimääräiset välilehdet ja valitsin tehtävälistalta yhden homman.
En vaikeinta.
En tärkeintä.
Vaan sellaisen, jonka pystyin aloittamaan nyt.
Ajattelin tehdä sitä kaksikymmentä minuuttia.
Siinä kaikki.
Ja tiedättekö mitä?
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin olin edelleen tekemässä sitä.
Siinä opiskelussa on välillä outo bugi.
Aloittaminen tuntuu valtavalta työltä, vaikka itse tekeminen ei lopulta olisikaan.
Kesän jälkeen varsinkin.
Rytmi on kadonnut. Nukkumaanmeno vähän venynyt. Aivot ovat vielä jossain järven rannalla, vaikka kalenterin mukaan pitäisi jo ymmärtää asioita.
Ehkä siksi ensimmäisen viikon tavoitteen ei pitäisi olla täydellinen suoritus.
Ehkä tavoite voisi olla vain se, että käynnistää järjestelmän uudelleen.
Yksi tehtävä.
Yksi sivu.
Yksi luento.
Sitten seuraava.
Vähän kuin vanhan pelikoneen kanssa.
Jos kone on ollut puoli vuotta käyttämättä, en mä ensimmäiseksi heitä sitä SER-lavalle ja tilaa kolmen tonnin uutta kokoonpanoa.
Pölyt pois.
Päivitykset sisään.
Lämmöt tarkistukseen.
Katsotaan mitä vanha rauta vielä tekee.
Usein tekee muuten paljon enemmän kuin luulisi.
Sama taitaa päteä ihmiseen.
Kun sain tehtävän palautettua, nojasin tuolissa taaksepäin.
”Valmis.”
Tori kurkisti olohuoneesta.
”Oikeesti?”
”Oikeesti.”
Hän käveli luokseni ja istui työpöydän reunalle.
”Hyvä.”
”Saanko palkinnon?”
”Riippuu palkinnosta.”
Katsoin häntä.
Tori katsoi takaisin.
Sitten se tuttu pieni virne ilmestyi hänen kasvoilleen.
”Älä edes aloita.”
”Enhän mä sanonut mitään.”
”Sun kulmakarvat sanoi.”
Hän kumartui ja suuteli mua.
Ei kiireesti.
Sellaisella tavalla, joka sai juuri saavutetun opiskelukeskittymisen poistumaan järjestelmästä kokonaan.
Kun hän nousi, hupparin helma liikahti hetkeksi.
Ja mä näin jotain, mitä en ollut aikaisemmin huomannut.
Pienen mustan kuvion.
Katsoin uudestaan.
Se näytti…
”Onko sulla QR-koodi tatuoituna?”
Tori veti hupparin alemmas.
”Ehkä.”
”Mihin se johtaa?”
”Opiskele ensin.”
”TORI.”
Hän nauroi ja käveli keittiöön.
”Kaikkea ei avata ensimmäisellä pelikerralla!”
Jäin tuijottamaan perään.
Mulla oli välittömästi ainakin seitsemän kysymystä.
Y
