Arkiston mökillä oli opittu, ettei jokaisen illan tarvinnut johtaa mihinkään. Joskus riitti, että kahvi oli kuumaa, kamiinassa paloi tuli ja tärkeät ihmiset olivat lähellä.
Perjantai, vihdoinkin
M-002 ikkunoiden takana vallitsi talvinen pimeys.
Lunta oli tullut lisää. Kuistin kaiteeseen oli kertynyt pehmeä valkoinen kerros, ja metsän puolella kuuset seisoivat hiljaisina, aivan kuin nekin olisivat päättäneet lopettaa viikon työt.
Sisällä kamiina rätisi.
Geimeri istui sohvalla kahvimuki kädessään. Tori oli käpertynyt hänen viereensä saman villahuovan alle, poski hänen olkapäätään vasten.
”Tiedätkö mitä mä haluaisin tänään?” Tori kysyi.
”No?”
”En yhtään mitään.”
Geimeri vilkaisi häntä.
”Siis et mitään?”
”En. Ei ohjelmaa, ei aikatauluja, ei mitään suorittamista. Mä haluan vaan istua tässä sun kanssa.”
Geimeri hymyili ja painoi pienen suukon hänen hiuksiinsa.
”Kuulostaa aika hyvältä suunnitelmalta.”
”Niin mustakin.”
Keittiöstä kuului välittömästi Heidin ääni.
”MÄ VOISIN SUUNNITELLA MEILLE JOTAIN!”
Tori sulki silmänsä.
”Voi ei.”
Milla vastasi keittiöstä:
”Heidi. He sanoivat juuri, etteivät halua ohjelmaa.”
”NO MUTTA JOTAIN PIENIÄ YLLÄTYKSIÄ!”
”Kahvi riittää.”
”ENTÄ KYNTTILÄT?”
”Ne palavat jo.”
”ENTÄ ROMANTTINEN MUSIIKKI?”
”Radio on päällä.”
Hetken hiljaisuus.
”MILLA, SUN KANSSA ON MAHDOTON JÄRJESTÄÄ MITÄÄN!”
”Se on tänään tarkoitus.”
Ylimmän johdon henkilöstöetuudet
Nasu oli saanut mökkiin uuden ruokapisteen.
Kaksi siistiä kuppia, oma alusta ja pieni kyltti, jonka Heidi oli tehnyt kartongista:
NASU – YLIN JOHTO – RUOKAHUOLTO 24/7
Toisessa kupissa oli raksuja, toisessa tuoretta vettä.
Märkäruokaa oli sovittu tarjottavaksi kolme kertaa päivässä. Tonnikalaa käytettäisiin sopivana herkkuna.
Nasu oli tarkastanut järjestelyn perusteellisesti.
Hän oli syönyt kolme raksua, juonut kaksi kulausta vettä ja asettunut sen jälkeen keskelle sohvaa.
Milla: ”Ruokahuollon saatavuus on kunnossa.”
Heidi: ”Mä haluan sille sellaisen automaatin, joka täyttää kupin itsestään!”
Milla: ”Annostelu täytyy silti mitoittaa kissan tarpeiden mukaan.”
Heidi: ”MUTTA SE ON YLIN JOHTO!”
Milla: ”Ylin johto tarvitsee myös terveellisen ruokavalion.”
Geimeri katsoi Nasua.
”Kuulitko, pomo? Millalla on sulle ravitsemusohjelma.”
Nasu avasi toisen silmänsä.
Tori naurahti.
”Se ei hyväksy sitä.”
”Ei sen tarvitse”, Milla sanoi. ”Riittää, että minä hyväksyn.”
Heidi tuijotti Millaa kunnioittavasti.
”Sä olet varmaan ainoa ihminen koko universumissa, joka uskaltaa sanoa Nasulle vastaan.”
Milla jatkoi kahvin kaatamista.
”Se on kissa, Heidi.”
Nasu katsoi suoraan kohti huoneen ulkopuolella olevaa lukijaa.
Milla pysähtyi.
”…pääasiassa.”
Perjantain paras ohjelmanumero
Vähän myöhemmin Heidi toi olohuoneeseen lautasellisen suklaata.
”Kahvia ja Tuplia! Mä ajattelin, että ne sopii tällaiseen iltaan.”
Geimeri nosti katseensa.
”Tuplia?”
”Niin. Miksi?”
”Ei mitään. Tuli vaan yksi vanha muisto mieleen.”
Tori katsoi häntä lämpimästi.
”Hyvä muisto?”
”Tosi hyvä.”
Geimeri otti suklaapatukan ja pyöritteli sitä hetken kädessään.
”Mun isä osti joskus tällaisia karkkipäivinä. Ja kesäisin saatettiin vaan lähteä ajelemaan, ostaa mansikoita tai herneitä tienvarresta. Ei mitään ihmeellistä.”
Tori hymyili.
”Kuulostaa aika ihanalta.”
”Oli se.”
Geimeri katseli hetken kamiinan tulta.
”Se osasi tehdä tavallisesta ajasta tärkeää.”
Heidi oli istahtanut nojatuolin käsinojalle. Tällä kertaa hän ei sanonut heti mitään.
Milla laski kahvipannun pöydälle.
”Ehkä se on hyvä taito meillekin.”
Geimeri nyökkäsi.
”Niin. Ehkä juuri siksi mä viihdyn täällä.”
Tori puristi hänen kättään huovan alla.
”Mäkin.”
Hetken aikaa kukaan ei puhunut.
Sitten Heidi niiskaisi.
”Voi helvetti. Nyt mä liikutuin suklaapatukasta.”
Milla ojensi hänelle lautasliinan.
”Ota.”
”Kiitos.”
”Ja syö siitä.”
Heidi purskahti nauruun kesken niiskaisun.
Geimeri hymyili.
Jotkut kaksi sanaa kestivät aikaa paremmin kuin kokonaiset puheet.
Heidin epäilyttävä hiljaisuus
Kello lähestyi yhtätoista.
Milla istui nojatuolissa muistikirjansa kanssa. Heidi oli siirtynyt lattialle kamiinan viereen ja nojasi selkäänsä sohvaa vasten.
Hän oli ollut hiljaa lähes viisi minuuttia.
Tori huomasi sen ensimmäisenä.
”Onko Heidi kunnossa?”
Milla vilkaisi kelloa.
”Olen seurannut tilannetta.”
”MIKSI TE PUHUTTE MUSTA?” Heidi kysyi.
”Koska et ole puhunut itse.”
”MÄ OON VAAN MIETTINYT!”
Milla sulki muistikirjansa.
”Juuri sitä pelkäsinkin.”
Heidi nosti katseensa Geimeriin.
”Saanko mä kysyä yhden asian?”
”Saat.”
”Sen illan jälkeen… kun sä halasit mua…”
Heidi pysähtyi.
Tori katsoi häntä kiinnostuneena.
Milla ei katsonut mihinkään erityisesti, mikä oli hänen tapansa kuunnella kaikkein tarkimmin.
”Niin?” Geimeri kysyi.
Heidi hymyili vähän ujosti.
”Ei mitään. Se oli vaan aika ihana halaus.”
Geimeri laski mukinsa pöydälle.
”Niin oli.”
Hän avasi toisen käsivartensa.
”Tulehan tänne, jos haluat.”
Heidi katsoi häntä hetken.
”Saanko oikeasti?”
”Totta kai.”
Heidi nousi ja istuutui Geimerin toiselle puolelle. Hän nojautui tämän syliin ja sai pitkän, lämpimän halauksen.
Tori katseli heitä hymyillen.
”Meidän Heidi taisi löytää itselleen uuden lempipaikan.”
”Älä kiusaa”, Heidi mutisi Geimerin olkapäätä vasten.
”En mä kiusaa. Mä tykkään siitä, että sulla on hyvä olla.”
Heidi sulki hetkeksi silmänsä.
”On.”
Milla vilkaisi heitä kahvikuppinsa takaa.
”Haluatko sinäkin huovan, Heidi?”
”Joo, kiitos.”
Milla nousi, haki huovan ja asetteli sen Heidin hartioille hieman tavallista huolellisemmin.
Heidin posket punehtuivat.
”Kiitos, kulta.”
”Ole hyvä.”
Tori katsoi Geimeriä.
Geimeri katsoi Toria.
Kumpikaan ei sanonut mitään.
Nasu avasi silmänsä.
Hän oli jälleen saanut tietoonsa jotakin, jota henkilöstö ei ollut vielä käsitellyt.
Asia, josta ei puhuta
Jonkin ajan kuluttua Heidi palasi Millan viereen.
”Milla?”
”Niin?”
”Mä olen tänään jotenkin hirveän onnellinen.”
”Sen olen huomannut.”
”Mutta vähän hämmentynytkin.”
Milla katsoi häntä.
”Se on ihan sallittua.”
Heidi nyökkäsi.
”Sä olet välillä ihan ärsyttävän viisas.”
”Ja sinä olet välillä ihan viehättävän hölmö.”
Heidi tuijotti häntä.
”TAAS!”
”Mitä?”
”SÄ SANOIT SEN TAAS!”
”Koska se pitää edelleen paikkansa.”
Heidi painoi kasvonsa villahuopaan.
”Mä en kestä tätä mökkiä.”
”Voimme järjestää sinulle majoituksen muualta.”
Heidi kurkisti huovan takaa.
”Älä edes vitsaile.”
Millan suupieli nousi hieman.
”En aikonutkaan.”
Tori nojautui Geimerin puoleen.
”Kuule…”
”Niin?”
”Huomasitko?”
”Minkä?”
Tori hymyili.
”Et sä oikeasti ole noin huono huomaamaan asioita.”
Geimeri vilkaisi Heidiä ja Millaa.
”Mä olen oppinut, ettei kaikkea tarvitse selittää.”
”Hyvä”, Tori kuiskasi.
Hän painoi pienen suudelman Geimerin poskelle.
”Mä tykkään susta juuri siksi.”
Häätoimikunnan tilannekatsaus
Ilta oli jo melkein päättymässä, kun Heidi yhtäkkiä muisti jotakin.
”HEI!”
Milla sulki silmänsä.
”Niin?”
”NE HÄÄT!”
Geimeri huokaisi nauraen.
”Heidi…”
”EN MÄ PAINOSTA! MÄ VAAN KYSYN!”
Tori kohotti kulmiaan.
”Mitä kysyt?”
”Että saanko mä edelleen suunnitella niitä?”
Tori vilkaisi Geimeriä ja hymyili.
”Saat.”
Heidi melkein putosi tuolilta.
”OIKEASTI?!”
”Saat suunnitella”, Tori täsmensi. ”Mutta ei vielä kutsuja eikä varauksia.”
Milla nyökkäsi hyväksyvästi.
”Tämä on hallinnollisesti järkevä rajaus.”
Heidi katsoi Geimeriä.
”Ja sä?”
”Mä olen edelleen samaa mieltä.”
Heidi painoi molemmat kädet rinnalleen.
”Voi teitä.”
Sitten hän vilkaisi Millaa.
”Monta jaksoa me ollaan muuten jo oltu täällä?”
Milla mietti hetken.
”Riippuu laskentatavasta.”
”Ja vieläkään ei ole kosintaa!”
Tori kurtisti kulmiaan.
”Mitä jaksoja?”
Milla ehti vastata ennen Heidiä.
”Heidi laskee mökkivierailuja.”
”Ai.”
Tori vilkaisi Heidiä.
”Sä olet kyllä välillä vähän outo.”
Heidi hymyili viattomasti.
”Vain välillä?”
Nasu käänsi päätään suoraan kohti lukijaa.
Hän tiesi, mistä jaksoista oli kysymys.
Mutta niitä oli aivan turha alkaa laskea.
Yövuoro
Puoli kahdentoista aikaan M-002 oli viimein hiljaista.
Tori makasi Geimerin kainalossa sohvalla. Heidin pää lepäsi Millan olkapäällä, eikä Milla ollut tehnyt elettäkään siirtääkseen sitä pois.
Kamiinassa paloi vielä pieni tuli.
Pöydällä oli viimeinen pala Tuplaa, jota kukaan ei enää jaksanut syödä.
Nasu nukkui oman ruokapisteensä lähellä pehmeällä viltillä. Raksukuppi oli edelleen sopivasti täynnä.
”Tiedätkö”, Tori sanoi aivan hiljaa, ”tällaisia iltoja mä haluaisin lisää.”
Geimeri silitti hänen hiuksiaan.
”Niin mäkin.”
”Vaikka Heidi vouhottaa?”
”Varsinkin silloin.”
Keittiön suunnasta kuului uninen ääni.
”MÄ KUULIN TON.”
Milla vastasi yhtä hiljaa:
”Nuku nyt, Heidi.”
”Joo joo.”
Muutaman sekunnin päästä Heidi kuiskasi:
”Milla?”
”Niin?”
”Onhan meillä huomenna aamukahvia?”
”On.”
”Ja jotain hyvää?”
”On.”
”Ja ne häät…”
”Heidi.”
”HYVÄ ON!”
Nasu avasi toisen silmänsä.
Sitten hän vilkaisi kamiinaa, neljää ihmistä ja lopuksi suoraan paikkaan, jossa tarinan lukija parhaillaan oli.
Hänellä olisi ollut kerrottavaa.
Paljonkin.
Mutta tänään kukaan ei tarvinnut suuria paljastuksia.
Kaikki tärkeät olivat lämpimässä.
Ja ruokakuppi oli täynnä.
Jatkuu: Geimerin tarinat #17, Aamukahvi ja selittämättömät asiat.