Hei pelaajat.
Festari-LANin ja striimihuoneen jälkeen Tori heitti taas uuden haasteen post-it-lapulla mun jääkaappiin:
“Roadtrip. Vain me kaksi. Mun vanha Corolla DX 1983. Pakkaa kevyesti, ota kannettavasi ja valmistaudu ajamaan sinne missä signaali on heikko. Lähtö perjantaina aamulla. Älä myöhästy. ❤️”
Ja totta kai mä olin valmiina.
Tori saapui aamuseitsemältä. Punainen Corolla DX 1983 kiilsi auringossa – se sama auto, joka oli ollut mökillä juhannuksena. 1.6-litrainen twincam-moottori murisi tutusti kun hän pysähtyi pihaan. Tupla-Weberit ja se klassinen, matala pakoputken soundi toivat heti mieleen vanhoja roadtrip-elokuvia. Auto oli vanha mutta hyvin pidetty, teippauksia sivuissa ja takaluukussa luki tussilla “ToriCore Mobile Unit”.
Tori hyppäsi ulos, farkuissa ja oversize-paidassa, hiukset poninhännässä ja aurinkolasit nenällä. Hän halasi mua tiukasti ja suukotti poskelle.
“Aika lähteä seikkailuun, tech support. Tällä autolla on jo tarinoita enemmän kuin monella uudella rigillä.”
Me ajoimme kohti merta, pieniä teitä pitkin. Corolla humisi tasaisesti, ikkunat auki ja kesätuuli hulmutti hiuksia. Tori oli laittanut soittolistalle vanhaa suomirockia ja muutaman lo-fi biitin striimitaustaksi. Välillä hän otti mun käden ohjauspyörältä hetkeksi ja puristi sitä.
“ tiedätkö, mä oon aina tykännyt vanhoista autoista,” hän sanoi hymyillen. “Ne tuntuu eläviltä. Kuin vanha 3060 Ti – vähän vanha, mutta kun sitä hoitaa, se jaksaa yllättää.”
Me pysähdyimme pienelle jäätelöbaariin tien varrella. Tori tilasi mansikka-vanilja-jäätelön ja syötti mulle lusikalla “vahingossa” tipahtaneen palan. Naureskelimme kun jäätelö valui sormille. Hän otti puhelimen ja otti meistä selfien Corollan edessä, moottori vielä lämpimänä taustalla.
Iltapäivällä löysimme pienen metsäjärven. Parkkeerasimme Corollan varjoon, otimme eväät mukaan ja levitimme viltin rantaan. Aurinko paistoi, vesi kimmelsi. Tori nojasi mua vasten, pää mun olkapäällä, ja me vain puhuttiin kaikesta mahdollisesta: striimeistä, vanhoista peleistä, tulevaisuuden unelmista ja siitä miten hassua on, että kaikki alkoi mun jääkaapista.
“Mä tykkään tästä,” hän kuiskasi. “Ei tarvitse striimata. Ei tarvitse olla cool. Vain me kaksi ja vanha auto joka vie meitä eteenpäin.”
Kun aurinko alkoi laskea, me jatkoimme matkaa. Corollan valot syttyivät, moottori murisi taas tutusti kun kiihdytimme hiljaisella maantiellä. Tori laittoi jalan penkille ja lauloi mukana musiikkia hiljaa. Mä join välillä silmäkulmasta häntä ja tajusin, miten onnekas oon.
Yöllä pysähdyimme pienelle leirintäalueelle. Teltta pystyyn, Corolla viereen. Istuimme autossa auki ovilla, kannettavat sylissä ja pelasimme Crimson Desertin co-opia offline-tilassa. Tori nojasi mua vasten, välillä hän kääntyi antamaan pienen suudelman otsalle tai poskelle.
“Sun kanssa tää tuntuu paremmalta kuin mikään high-end setup,” hän sanoi pehmeästi. “Tää on mun lempiasetus just nyt.”
Aamulla heräsimme teltasta, aurinko nousi järven takaa. Tori keitti kahvia trangialla ja toi mulle mukin. Hänellä oli taas se söpö hymy, joka saa mun sydämen sulamaan.
“Kiitos että tulit mukaan,” hän sanoi ja suukotti mua hellästi. “Tää roadtrip ei oo vielä lopussa. Mutta mä tiedän jo, että mä haluan lisää näitä hetkiä sun kanssa.”
Corolla murisi taas käyntiin, ja me jatkoimme matkaa kohti seuraavaa pikkukaupunkia. Vanha auto, kesä, Tori vieressä ja se tunne, että tää saattaa olla jotain oikeaa.
Mitä luulette, pelaajat?
Pitäisikö seuraavassa jaksossa jatkaa roadtrippiä vai palata takaisin striimihuoneeseen ja arkiin? Vai haluatteko jotain ihan uutta suuntaa?
Ja mikä on sun paras roadtrip-muisto – vanhalla autolla tai ilman?
Kommenteissa nyt.
T. Geimeri (joka tajusi, että joskus paras päivitys ei ole hardwaressa, vaan siinä kuka istuu vieressä)
